Digitalisoi. Oikein.

Vahvaa osaamista

Toimitamme korkeatasoista ja riippumatonta asiantuntijapalvelua sekä liiketoimintajohdolle että tietohallinnolle. Meillä on vahva kokemus erilaisista toimialoista, organisaatioista ja yrityskulttuureista, joissa on nähty sekä onnistumisia että valitettavasti myös epäonnistumisia. Toimialoina hallitsemme esimerkiksi eri teollisuusalat, palveluliiketoiminnan, logistiikan, rakentamisen, teleoperaattorit ja julkisen hallinnon.

Hyödyt / kustannukset

Selkeät ja avoimet toimintatavat

Toimimme selkokielellä ja avoimesti, ilman teknistä slangia ja vaikeita lyhenteitä. Uskallamme haastaa nykyisiä toimintamalleja ja lupaamme konkreettisia tuloksia sekä säästää aikaa ja rahaa. Mottonamme on: ”kun lupaan niin teen”. Sitoudumme asetettuihin tavoitteisiin ja tulemme nopeasti mukaan toimivaksi osaksi organisaatiosi toimintaa. Laatutakuulla.

Asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme sijaitsevat eri puolilla Suomea ja kansainvälisissä projekteissa eri puolilla maailmaa. Projekteissa on tarve toimia myös paikan päällä, mutta usein arkityö on tehokkainta hoitaa puhelinneuvotteluilla, videoneuvotteluilla ja muilla sähköisillä apuvälineillä. Käytämme nykyaikaisia ryhmätyö- ja etätyökaluja aktiivisesti, joka tehostaa toimintaa huomattavasti ja säästää kustannuksia.